Maailman sähköautopäivä 2021

Tiimit saavat asioita aikaan. Olipa kyseessä sitten kriisitilanteeseen reagointi tai muutoksen ajaminen, yhteistyön tekeminen nopeuttaa yhteisen tavoitteen saavuttamista. Usein sanotaan, että tiimityö tekee unelmasta totta.

Maailman sähköautopäivä on muutoksen ajaja, joka levittää voimakasta sanomaa kestävän kehityksen mukaisesta liikkuvuudesta.
Ade Thomas

Vastauksena vallitsevaan maailmantilanteeseen eli ilmastohätään ruotsalais-sveitsiläinen yritys ABB ja kestävään kehitykseen keskittyvä mediayhtiö Green.TV ovat lanseeranneet maailman sähköautopäivän. Päivä on ”maailmanlaajuinen tunnustus sähköiselle liikkuvuudelle, joka edistää siirtymää kohti kestävän kehityksen mukaista tieliikennettä ja nollapäästöistä tulevaisuutta”. Polestar oli perustajajäsenenä mukana ensimmäisessä maailman sähköautopäivässä 9. syyskuuta 2020. Tänä vuonna Polestar menee askelta pidemmälle ja viettää päivää kestävän kehityksen ja läpinäkyvyyden korkealuokkaisena kumppanina.

Maailman sähköautopäivän tavoitteena on ohjata päätöksiä ja muovata nollapäästöistä tulevaisuutta koskevaa keskustelua kuluttaja-, yritys- ja poliittisella tasolla. Alkusysäys on herättää yritykset ympäri maailmaa pohtimaan, miten ne aikovat edistää muutosta kohti kestävämpää sähköistä liikkuvuutta. Myös sähköautokuljettajien kertomukset siihenastisista kokemuksistaan ja muutokseen ajaneista syistä nostetaan näkyville.

Tämän aloitteen tarkoitus on vauhdittaa aidosti muutosta ja kutsua osallistujat maailman joka kolkasta puhumaan sähköautoilun puolesta. Viime vuonna viesti tavoitti 1,9 miljardia ihmistä. Tänä vuonna tavoite on vieläkin korkeammalla, ja viestinnässä keskitytään kolmeen pääalueeseen: koulutus, saavutettavuus ja kestävä kehitys.

”Maailman sähköautopäivä on muutoksen ajaja, joka levittää voimakasta sanomaa vastuullisesta liikkuvuudesta”, sanoo Ade Thomas, Green.TV Median ja maailman sähköautopäivän perustaja. ”Olen erittäin tyytyväinen, että saamme tehdä jälleen kerran yhteistyötä Polestarin kanssa – yrityksen, joka on etulinjassa muuttamassa autoteollisuutta kestävämpään suuntaan.”

Juuri nyt on tärkeämpää kuin koskaan, että autoteollisuus saadaan muutettua nopeasti nollapäästöiseksi. Mitä enemmän puolestapuhujia tällä on, sen parempi. Siksi kannamme kortemme kekoon maailman sähköautopäivänä. On muistettava, että tiimit saavat asioita aikaan.  

Tähän liittyviä aiheita

Peruutuskilpailu entisen rallimestarin kanssa Polestar 4:llä

Kaksi kuljettajaa. Yksi jäinen rata. Polestar 4. Ja kisa, peruuttaen.